#YOLO

Kaverin kanssa on mukava käydä välillä kahvilla. Ensin laitetaan tekstiviestillä tiedusteluja siitä koska kaveri mahdollisesti on vapaa nauttimaan kupin kuumaa ja vaihdellaan vähän muitakin kuulumisia. Peukalo puutuu kun näpyttelee siitä kuinka joku opettaja ärsyttää ja kuinka ihanaa on kun kesäloma jo kohta viimeinkin alkaa.

Saavutaan kahvilaan. Moikataan iloisesti ja tilataan herkkukofeiinipaukut ja mahdollisesti jotain muuta pientä purtavaa. Kun istutaan pöytään, kaikki ostokset asetellaan kivasti koska niistä pitää saada kuva Instagramiin.

Kaverin kanssa kuulumisten vaihtaminen on yllättävän hankalaa kasvokkain. Jommankumman puhelin sanoo piip piip aina vähän väliä, ja "odota nyt hetki kun pitää vastata Marjukalle kun sen poikaystävä on taas tehny niiiiiin julman tempun". Sitten odotellaan, ja odotellessa käydään puhelimen avulla facebookissa, vaikka tiedetään ettei siellä mitään ole tapahtunut sen kuuden minuutin aikana jonka ehti olemaan tarkistamatta tilannetta. En tykkää tästä.

Kaveri heitti kerran, että pian evoluutio muokkaa ihmisen syntymään oikea käsi taivutettuna juuri puhelimen näpräämiseen sopivaan asentoon. Nauroin ja sanoin että niimpä, vaikka samalla tajusin että olen itse yksi näistä puhelinten orjuuttamasta zombiesta. Oma luurini on muodin mukaan kämäinen ja vanha, sillä se ei ole iPhone tai android, vaan Nokian ensimmäisiä kosketusnäyttöjä. Silti saan sillä aikani kulumaan paremmin kuin hyvin ja Facebookin ja WhatsAppin tarkastaminen käy käden käänteessä. Candy Crush Sagaa siihen ei saa, mikä harmittaa.

Täytyy varmaan vain hyväksyä fakta, että ihminen on tullut siihen pisteeseen kun sähköinen aina mukana kulkeva laite vie voiton muista ihmisistä. Kun kahvit on juotu ja koteihin lähdetty, laitetaan vielä tekstiviestillä illalla että kivaa oli ja nähdään pian uudestaan. Tätä ei voinut sanoa lähtiessä. Olisiko nyt aika puhelinten vastaiselle kapina-aallolle? Mut hei juurihan ne keksi siihen uuteen Lumiaan sen langattoman lataussysteemin...